Tietoa meistä

Kennelnimen takana

Olen Satu Perälä, koiraharrastaja Ylöjärven Viljakkalasta, Pirkanmaalta. Koirat ovat olleet mukana elämässäni jo lapsuudestani alkaen. Nykyisin kotona asuu viisi mitteliä, joiden kanssa vapaa-aika pitkälti kuluu. Työkseni olen klinikkaeläinhoitaja, joten voisi sanoa että arki yleensäkin on melkoisen eläintäyteistä.

Kotona meillä oli alkuunsa kaksi pitkäkarvaista collieta, joiden siirryttyä ajasta ikuisuuteen oli uuden rodun mietinnän aika. Tällöin, vuonna 2000, perheeseen tuli ensimmäinen mittelspitz Thomdy Dom's Jekku-Jeppe. Jepen kanssa tuli tutustuttua pääosin näyttelyihin, mutta myös muunmuassa agilityyn Jepen eläkepäivillä. Samanaikaisesti mittelit vakiinnuttivat paikkansa perheessämme, ja Jepen jälkeen ei mennytkään kauaa kun lauma kasvoi. Sen jälkeen myös kasvatus tuli osaksi arkea äitini kautta (kennel Krispesan), ja itse aloin harrastamaan myös tokoa silloisen koirani Iinan (Mahti Vahdin Isabella), sekä agilitya Jasun (Mintgarden's Yakata) kanssa. Nykyisin toko ja agility ovat jääneet melkolailla sivuun ajanpuutteen vuoksi ja näyttelyt ovat se pääasiallinen harrastus koirien kanssa. 

Koirien kasvatus on aina ollut läsnä elämässäni mummini ja vanhempieni kasvatustyön kautta, ja aikaisin jo syttyi halu alkaa myös itse kasvattamaan. Mittelspitzit ovat olleet alusta alkaen itselleni se niinsanottu oma rotu, joten rotuvalintaa ei kasvatuksenkaan osalta tarvinnut edes miettiä. Kasvattajan peruskurssin olen käynyt vuonna 2012 ja ensimmäinen pentue meille syntyi vuonna 2013. Siitä alkaen meillä on ollut kasvatustoimintaa, keskimäärin yksi pentue vuodessa. Kasvatukseen liittyvistä asioista löytyy enemmän tekstiä Kasvatus-sivulta.

Kasvatuksen ja omien koirien näyttelyiden lisäksi olen käynyt myös kehätoimitsijakurssin, joten minut saattaa nähdä myös kehissä pyörimässä ilman koiraa. Rodun yhdistystoimintaan olen ensimmäisen kerran päätynyt mukaan 2013 jalostustoimikunnan merkeissä. Välissä jäin toiminnasta pois muuten kuin jäsenyyden osalta, mutta nykyisin vaikutan Suomen Mittelspitz RY:n hallituksessa ja jalostustoimikunnassa.